Kikatusta.

Pitkästä aikaa päätin sitten vihdoin kirjoitella taas tännekin. Eilen illalla/yöllä iski jokin hyvin merkillinen buumi sulloa tekstiä ja kuvia kaikkialle ja jokaiseen maailmankolkkaan, joten todennäköisesti tännekin on tiedossa oikein kaunis kuvakollaasi minun aamusta pöhöttyneestä pärstästäni, josta saatte sitten nauttia mielin määrin.

Summa summarum: olotila varsin bueno! Vaikka eilen kuulin eräästä äärettömän epämieluisasta ihmisestä pitkästä aikaa, se ei haitannut. Parasta on juurikin se, että kyseinen ihminen ei voisi minun elämääni järkyttää enää millään tavalla ja toisaalta se hymyilyttää. Itselläni menee niin paljon paremmin, kun ihminen ei enää ole elämässäni, vaikka aika kultaakin muistot. Toisin sanoen minulla menee ainakin tuhat kertaa paremmin nyt.

Joka tapauksessa rakkaus (hihi) on suuri mysteeri. Tässä vähän sitä rakkautta elämäänsä kaipaisi, vaikka tokihan minulla on ihania ihmisiä ympärilläni ja rakas teatteriperheeni. Olisi se vain silti joskus ihan mukavaa päästä nukahtamaan jonkun kainaloon ja herätä siitä myös... Ja pyh, yliarvostettua sellainen, olenhan sentään voimakas, itsenäinen ja aikuinen nainen! Kuulkaa vakuuttavuuteni. Minä en.

Ihan tosissani rakastan hiuksiani niin paljon, ettei tässä edes mitään miestä/naista tarvita!
... unohtakaa äskeinen.

Syvässä pohdinnassa myös aloittaa tänne blogin puolelle kuvahaaste 30 päivän ajalta, mutta saa nyt nähdä mahdanko saada aikaiseksi. Olen huono aloittamaan, vielä huonompi viemään loppuun.