Tänään olo on hyvä, vaikka vähän haikea. Eilen oli näytelmän ensi-ilta. Ei enää harjoituksia, intensiivisiä treenejä. Ja mikä surullisinta: ei enää ihanaa loistavaa rakasta ohjaajaamme. Näiden kuukausien aikana ohjaajasta tuli osa suurta perhettämme, mutta tänään heitimme hyvästit. Ehkä hän vielä joskus tulee meitä katsomaan ja ehkä otamme hänet ohjaamaan joskus tulevaisuudessakin, niin hyvä olo jäi. Ja suurensuuri kaipaus. Joskus elämä heittää tiellemme sellaisia ihmisiä, joihin emme koskaan uskoneet tutustuvamme. Niin on käynyt minulle jo monesti, sitä pitää vain osata arvostaa. Jokaisella ihmisellä on tarkoituksensä elämässämme.
Kylläpä on olo kumman syvällinen. Näin iltalenkin jälkeen se on ehkä sallittua, ja seuraavana onkin vuorossa erakoitua sänkyyn peiton alle lukemaan hyvää kirjaa. Odotan reissuani laavulle ja olen siitä aika innoissani, täydellisestä omasta rauhasta keskellä metsää ilman stressiä yhtään mistään. Sitä odotan.
Nyt vähän tätä ja pitsaa! Ja paljon rakkautta, ofc.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti